Serie A:ssa valmentajien työpaikat ovat pienestä kiinni
Urheilu
/
Editor /
25 syyskuu 2009 /
Kommentoi
AS Roman Luciano Spalletti oli ensimmäinen ja Atalantan Angelo Gregucci toinen tällä kaudella vaihdetuista valmentajista. Napolin Roberto Donadonin lähtö on myös erittäin lähellä. Kaikkien tilanteet ovat olleet erilaiset, mutta yhdistävinä tekijöinä on monen italialaisen seurapomon perisynnit: malttamattomuus ja asiantuntemattomuus. Valmentajalle ei anneta työrauhaa, ja odotukset ovat epärealistisia.
Keskiviikkoillan vieraspelissä Napoli oli käytännössä menettänyt pelin jo reilun viiden minuutin jälkeen. Toki kotijoukkueen Diego Militon 2-0 -maali viidennellä minuutilla syntyi paitsiotilanteesta, mutta jo ennen sitä ja heti sen jälkeen maalipaikkoja oli useampia. Interin 3-1 -voittoon päättynyt peli ei missään vaiheessa ollut Napolin voitettavissa, ja olisi voinut päättyä rumempiinkin numeroihin.
Tällainen esitys ei varmasti ilahduttanut seuran omistajaa Aurelio De Laurentiisia, joka oli jo alkuviikolla sanonut, että hänen on suojeltava sijoituksiaan, eikä hän aio hävitä sijoituksessaan SSC Napoliin. De Laurentiis käytti kesällä kymmeniä miljoonia euroja pelaajakauppoihin, ja odotukset ennen kautta olivat korkealla. Italian maajoukkuettakin valmentanut Roberto Donadoni ei kuitenkaan saanut joukkuetta reagoimaan toivotulla tavalla Inter-pelissä, eikä hänen irtisanomisensa olisi suurikaan ihme.
Monen muun italialaisen seuran omistajan tavoin filmimoguli De Laurentiis ei kuitenkaan ole realistinen odotuksissaan. Napolin pelaajamateriaali on vahvistunut, mutta voimakkaasti muuttuneen joukkueen saaminen toimivaksi kokonaisuudeksi vie usein aikaa. Joskus onnistumisia tulee saman tien, mutta useimmiten ne vievät aikaa, ja arviointeja pitäisi tehdä pitemmän ajan kuluttua. De Laurentiis on osoittanut olevansa järkevä omistaja pitäessään huomattavasti parempaa huolta seuran taloudesta kuin useat edeltäjänsä. Parin viikon sisällä nähdään onko hänellä malttia odottaa joukkueen kehittyvän. Moni kuitenkin veikkaa Donadonin olevan seuraava potkut saava valmentaja Serie A:ssa, jos Napoli ei voita viikonloppuna Sienaa kotonaan, tai voiton jälkeen ei pelaa vahvasti seuraavalla kierroksella Roman vieraana.
Kauden toistaiseksi ainoa potkut saanut valmentaja on Atalantan Angelo Gregucci. Hänen kohdallaan tilanne oli selvästi erilainen, vaikka potkut tulivatkin jo neljän ottelun jälkeen. Joukkueen runko oli lähes sama kuin hyvin menneellä edelliskaudella. Gregucci tuli vasta kesällä seuraan, mutta hän tuli hyvin toimineen joukkueen valmentajaksi. Loistavana kasvattajaseurana tunnettu Atalanta on ollut aika maltillinen valmentajanvaihdosten kanssa. Puheenjohtaja Alessandro Ruggeri kuitenkin koki olleensa pakon edessä, kun joukkue oli hävinnyt kaikki neljä peliään, tehnyt vain yhden maalin, ja esittänyt lähes olematonta hyökkäyspeliä.
Valmentaja Greguccin tilannetta ei parantanut se, että nelisen vuotta sitten hän oli Serie A:ssa Leccen valmentajana viiden ottelun ajan, ja tuloksena oli silloin neljä tappiota ja vain yksi tasapeli. Koko saldo pääsarjassa on nyt siis yksi tasapeli yhdeksästä pelistä. Kelvollinen työ Serie B:ssä (mm. Vicenzassa) ei tuollaista taustaa vasten yleensä ole tarpeeksi kova näyttö, jotta luottamus valmentajaan säilyisi.
Kauden ensimmäinen valmentajaansa vaihtanut seura oli Roma. Hienoa työtä Romassa tehnyt Luciano Spalletti erosi vasta kahden ottelun jälkeen, kun joukkueen peli ei kulkenut, ja välit seurajohtoon olivat kiristyneet. Talousvaikeuksissa oleva Roma ei pystynyt hankkimaan uusia pelaajia juuri lainkaan Spallettin toivomalla tavalla, eikä tämä enää kokenut pystyvänsä nostamaan Romaa samalle tasolle, jolle hän oli seuran muutamaksi vuodeksi nostanut.
Spallettin ero oli erikoinen siinä mielessä, että erotessaan luopui palkastaan. Seuran taloustilannetta ymmärtäen hän teki arvostamalleen seuralle palveluksen. Todennäköisesti seura olisi kuitenkin antanut hänelle potkut, joten tämä oli poikkeuksellista. Itse seuran toimintaa voi toki ihmetellä. Kun joukkue jatkuvasti heikkenee siirtomarkkinoilla, on selvää, että tuloksetkin heikkenevät. Se, että tämän takia kyseenalaistetaan loistavaa työtä tehneen valmentajan tilanne, on tosiasioiden kieltämistä.
Monen italialaisen seuran omistaja odottaa tuloksia heti kauden alussa, vaikka kukaan ei voi varmasti saada tulosta aikaan muutamassa pelissä. Sarjakausi on pitkä, ja paniikissa tehdyt ratkaisut ovat usein huonompia kuin työrauhan antaminen valmentajalle. Hyvä esimerkki työrauhasta on Cagliarin usko valmentaja Massimiliano Allegriin. Viime kaudella seura aloitti neljällä tappiolla, mutta Allegri vei joukkueen lopulta lähes eurokentille. Tällä kaudella alku oli lähes samanlainen, mutta erottamisesta ei edes huhuta. Allegrin tilanne on kuitenkin poikkeus, joka vahvistaa säännön.