Nyrkkeilyvedonlyönti
Urheilu
/
Editor /
05 lokakuu 2009 /
Kommentoi
Nyrkkeily on tunnettu noin vuosituhannen ajan muodossa tai toisessa. Tämä kamppailu-urheilu ajoittuu esihistorialliseen aikaan, mutta vuodesta 1867 nyrkkeily nykymuodossaan on noudattanut Queensberryn Markiisin sääntöjä.
Vanhaan aikaan eri sivilisaatioilla oli omat sääntönsä. Sen sijaan, että kamppailijat olisi luokiteltu koon tai painon mukaan, he kamppailivat toisiaan vastaan aina tyrmäykseen, luovutukseen tai jopa kuolemaan asti. Nyrkkeilijät käyttivät nauhoja tai kovetettua nahkaa hansikkaiden sijaan pyrkien täten välttämään liiallista pahojen vammojen määrää. Joidenkin otteluiden lopputulos määritettiin niin, että nyrkkeilijät löivät toisiaan vuoron perään (kuin kolikonheitolla!).
Nykyisin ammattinyrkkeilyottelu koostuu yleensä 12 erästä, joiden pituus on kolme minuuttia. Voittajan määrittämiseen on useita tapoja kuten tyrmäys (KO), tekninen tyrmäys (TKO), keskeytys (joko kehätuomarin tai valmentajan toimesta) tai tuomareiden päätös. TKO astuu voimaan silloin, kun nyrkkeilijä ei pysty jatkamaan ottelua loukkaantumisen takia. Joskus on käytössä myös "kolmen luvunlaskun sääntö", silloin TKO astuu voimaan, jos jompikumpi kumpi nyrkkeilijä lyödään kanveesiin kolmesti saman erän aikana. Nämä säännöt näytetään yleensä televisioidun kamppailun alussa.
Mitä pitäisi etsiä?
Kamppailijoiden tuntemus on erityisen tärkeää vedonlyöntipäätöstä tehtäessä. Heidän tyylinsä pitäisi vaikuttaa suuresti vetoihin. Vedonlyöjän pitäisi vastata itselleen moneen kysymykseen, jotka ovat olennaisia hyvässä menestyksellistä vetoa tehtäessä. Pyrkivätkö ottelijat tyrmäykseen? Pyrkivätkö he voittamaan ottelun osumilla? Miten hyvä on heidän iskunkestävyytensä? Miten hyvin he kestävät iskuja kasvoihin tai vartaloon? Miten hyvä on heidän suojauksensa? Pystyvätkö he tarvittaessa vaihtamaan tyyliään? Nyrkkeileekö ottelija oikea käsi edellä (southpaw)? Missä vaiheessa uraansa nyrkkeilijä on, huipulla vai ehtoopuolella? Mikä on nyrkkeilijän ihannepaino? Minkälaisessa kunnossa ottelijat ovat? Miten vahvoja he ovat henkisesti? Kuinka paljon he haluavat voittaa?
Nämä ovat vain muutamia vastausta vaativia kysymyksiä. Aiempien otteluiden katsominen saattaa auttaa paljon, mutta kuten kaikissa muissakin urheilumuodoissa, joka päivä on erilainen.
Useimmilla nyrkkeilijöillä on lempilyönti. Mikäli tämä isku toimii hyvin illan aikana, nyrkkeilijän itseluottamus kasvaa ja sitä myötä hänen voiton mahdollisuutensa.
Myös tuomarit voivat olla tärkeitä vedonlyönnin kannalta. Amerikkalaiset tuomarit tunnetaan siitä, että he yleensä pitävät hyökkäävästä tyylistä ja usein tuomitsevat voittajaksi sen, joka hyökkää eniten.
Linkkejä
Alla on lueteltu joitain linkkejä, jotka ovat hyödyllisiä nyrkkeilystä kiinnostuneille:
- Ring Magazine Online - "Nyrkkeilyn raamattu".
- Nyrkkeilystatistiikkoja.
- Hyvä yleistietosivu.
- Uutisia ja näkökantoja.