Betfair
Betfair Suomi

Mestarien Liigan toiset pelit ovat muutamalle kovalle joukkueelle jo lähes ratkaisevia

Urheilu RSS / Editor / 29 syyskuu 2009 / Leave a comment

Mestarien Liigan lohkovaiheen toinen kierros on monelle seuralle erittäin tärkeä. Usealle jatkopaikkaa tosissaan tavoittelevalle joukkueelle tappio tietäisi suuria vaikeuksia. Etenkin italialaisseurat Milania lukuun ottamatta olivat vaisuja ensimmäisissä peleissä.

F-lohkossa pelaava Inter ei ole pelillisesti vakuuttanut Serie A:ssakaan. Pisteitä on tullut kelvollisesti, mutta joukkue on ollut lähes kaikissa peleissä vaikeuksissa. Myös pienempiä seuroja vastaan pelin hallitseminen ei ole onnistunut, ja oman pelin rakentaminen on ontunut. Mestarien Liigan ensimmäisessä pelissä Barcelonaa vastaan Inter oli myös käytännössä koko pelin ajan jyrän alla kotikentästä huolimatta. Puolustus on kuitenkin toiminut hyvin ja onneakin on ollut. Alkukauden pelillään Inter on varmasti vaikeuksissa myös Venäjällä Rubin Kazanin vieraana.

Tappio olisi erittäin huono tulos, koska tulossa on vielä mm. vaikeat vieraspelit Kiovan Dynamoa ja Barcelonaa vastaan. Lisäksi Barcelona varmistanee jatkopaikkansa jo ennen viimeistä peliään avauspelinsä voittanutta Dynamo Kiovaa vastaan ja lepuuttaa silloin vieraspelissä Kiovan Dynamoa vastaan parhaita pelaajiaan. Otteluohjelma siis suosii tässä mielessä Dynamoa. Interin mahdollisuuksia tämän illan pelissä lisää kuitenkin se, että myös Rubin Kazanin on saatava ottelusta ainakin piste avausottelun tappion jälkeen.

Juventuksen avaus A-lohkossa oli ehkä vielä Interiäkin huonompi sen jäätyä kotonaan tasapeliin Bordeaux'n kanssa. Tuossa ottelussa italialaiset olivat välillä jopa alakynnessä, joten ranskalaiset taistelevat tosissaan jatkopaikasta. Juventukselle tappio toisen kierroksen ottelussa Bayern Müncheniä vastaan tietäisi pakkovoittoja loppupeleistä. Kun joukkueen peli on Interin tavoin ollut sekä sarjassa että Euroopassa hieman väkinäistä, ei joukkue voi olla varma voitostaan edes lohkon heittopussia Maccabi Haifaa vastaan. Niinpä on odotettavissa, että Juventus lähtee hakemaan Bayern Müncheniä vastaan vähintään tasapeliä vahvalla puolustamisella, ja hyökkää lähinnä vastahyökkäyksillä. Tämä on ollut torinolaisten paras, ja oikeastaan ainoa kunnollinen, hyökkäysase syksyn aikana erikoistilanteiden lisäksi.

Italialaisjoukkueista vain Milan pelasi hyvin C-lohkon ensimmäisessä pelissään voittaen Marseillen vieraissa. Joukkue on kuitenkin jo vuosia ollut suurimmissa vaikeuksissa selvästi ennakkoon heikommaksi arvioituja joukkueita vastaan. Syksyn Serie A:ssa tämä on nähty jo useamman kerran, kun hyökkäyspeli on hidasta, ennalta arvattavaa ja välillä aivan liian vaikeita ratkaisuja hakevaa. Milanin kotipelin Zürichiä vastaan pitäisi olla selvä jo etukäteen, mutta järjestelmällisellä puolustamisella ja hyvillä vastahyökkäyksillä se voi aiheuttaa kotijoukkueelle vaikeuksia.

Lohko G:ssä Stuttgartin olisi voitettava vieraspelinsä romanialaista Unirea Urzicenia vastaan. Se jäi avauskierroksella tasapeliin Rangersin kanssa, ja kun seuraavat kaksi peliä ovat lohkon suosikkia Sevillaa vastaan, on nyt saatava täydet pisteet. Keskinkertaisesti Saksan Bundesliigan aloittanut Stuttgart oli tehoton myös Rangersia vastaan, joten pelistä tulee varmasti todella vaikea.

Espanjan liigassa todella vaisusti pelannut Atlético Madrid on myös äärimmäisen vaikeassa tilanteessa jo nyt. Avauspelissä se sai vain pisteen ennakkoon helpoimmasta pelistään, eli kotona kyproslaista Apoelia vastaan. Keskiviikon vieraspelissä Portoa vastaan sen on saatav vähintään piste, mutta sekään ei ehkä riitä. Tulossa on kaksi peliä lohkon suosikkia Chelseaa vastaan, eikä niistä ole luvassa useampia pisteitä. Paineet ovat kovasti panostavalla seuralla valtavat, koska tappiolla Portolle peli jatkoonpääsystä on ehkä jo menetetty.

H-Lohkon AZ Alkmaarin on myös ehdottomasti voitettava kotipelinsä Standard Liègeä vastaan, jotta mahdollisuudet jatkoon eivät menisi vielä tässä vaiheessa. Lohko E:n Fiorentinan on myös otettava vähintään piste Liverpoolilta kotipelissä, jotta unelma jatkopaikasta säilyisi.

€30 ILMAINEN VETOToimi Heti

Haluatko €30 ilmaisen vedon? Toimi nyt:
1. Rekisteröidy ja avaa pelitili (3 mins)
2. Tee talletus ja lyö vetoa min. €30
3. Maksamme €30 pelitilillesi 24 tunnin kuluessa

$600 POKERIBONUSPelaa Nyt

Uskomaton $600 pokeribonus uusille asiakkaille. Avaa pelitili ja aloita kartuttamaan bonusdollareita jopa $600 asti!

€50 KASINOBONUS Toimi Heti

100% talletusbonus uusille Betfairin kasinoasiakkaille. Liity mukaan ja pelaa.

Suosittele & Ansaitse Lue Lisää

Suosittele Betfairia ystävillesi ja ansaitse jokaisesta uudesta vedonlyönti, pokeri, kasino tai Games-asiakkaasta.

Related sites

BETFAIR® ja BETFAIR LOGO ovat The Sporting Exchange Limitedin rekisteröityjä tavaramerkkejä. Betfairin sivulla (sivuilla) näkyvät tiedot (kerrointiedot mukaan lukien) on suojattu tekijänoikeuksilla © sekä tietokantaoikeuksilla. Niitä ei saa käyttää mihinkään tarkoitukseen ilman lisenssiä.