Kaupankäynti krikettivedonlyöntimarkkinoilla
Urheilu
/
Editor /
24 syyskuu 2009 /
Kommentoi
Mistä pitää alkaa ottelua analysoitaessa? Pitää tehdä pohjatyö ja muodostaa ottelusta mielipide. Onko toinen joukkue paljon parempi kuin toinen? Onko odotettavissa sadetta ja johtaako sade pelitaukoihin. Pitää muistaa, että nykyisillä hyökkäyspelisuunnitelmilla, kentänhoidolla ja aikaisella aloituksella/myöhäisellä lopetuksella, yhden pelisession menetyksellä testiottelun alussa ei ole juurikaan merkitystä vedonlyöntimarkkinoilla.
Ottelun alussa suoritetulla arvonnalla on iso merkitys - arvonnan voittavalle kapteenille on tarjolla suuri etu, mutta he eivät aina kykene tekemään oikeaa päätöstä. Englannin Nasser Hussein teki suuren virheen lähettämällä Australian lyömään ensimmäisenä kauden 2002/3 Ashes sarjassa. Australia teki 384-2 pistettä ensimmäisenä päivänä ja käytännössä ratkaisi pelin. Arvonnan voittaneen joukkueen kerroin laskee yleensä välittömästi, mutta arvonnan voittamisen merkitys vaihtelee ottelusta toiseen - joskus kuulee kapteenin sanovan "En ole varma, mitä olisin tehnyt tänään, olen iloinen, että hävisin sen!"
Jos pelaaja osallistuu krikettivedonlyöntiin, hän ei keskity ainoastaan tulokseen, vaan siihen, että hän pääsee voittavaan positioon. Mitä täytyy tapahtua, että vedon arvo kasvaa?
Jos pelaaja lyö vetoa ensimmäisenä lyövän joukkueen puolesta, hän halua heidän saavan hyvän alun. Missä tuloksessa hän odottaa joukkueen olevan lounaalla, teetauolla ja päivän päätyttyä? Jos tulos on parempi kuin 80/2 lounaalla, kerroin todennäköisesti laskee. Mikäli hiloja on kaatunut, syöttävän joukkueen kerroin on laskenut ja taasen kaatumattomat hilat ja vähäinen juoksumäärä laskee tasapelin kerrointa.
Jos vedonlyöjä pelaa tasapeliä, mitä hän odottaa tapahtuvan? Hilojen kaatuminen on pahinta, hidas nurmikko auttaa, mutta liian pieni juoksumäärä ja ero voidaan kääntää äkkiä.
Nurmikoiden kunto ja sääolosuhteet vaihtelevat, mutta testiottelun ensimmäinen jakso on se, missä voi odottaa eniten kenttätapahtumilta - nopeat syöttäjät käyttävät hyväkseen epätasaisia, ruohoisia olosuhteita ennen kuin kenttä alkaa kuivua auringossa. Kun kenttä kuivuu ja pelaajien jalkineiden piikit repivät sen pinnan, kierresyöttäjät ovat vahvoilla.