Betfair
Betfair Suomi

Jalkapallon MM: Saksan ja Espanjan pelissä ei ole suosikkia

Urheilu RSS / Editor / 07 heinäkuu 2010 / Kommentoi

Ilmainen Veto
100 Urheilu

Espanja oli ennen kisoja suurin suosikki mestariksi. Kisojen aikana Saksa on monien mielestä noussut suosikiksi. Noilla arvioilla ei ole nyt merkitystä. Välierissä pelit ovat yksittäisiä, ja voivat ratketa yksittäisiin tilanteisiin. Suuri merkitys on myös pelin alulla ja ensimmäisellä maalilla. Onnistumiset ja aikainen maali toisivat heti suuren edun toiselle. Kyseessä on kahden vuoden takaisten EM-finaalijoukkueiden kohtaaminen. Silloin Espanja oli selvästi parempi, mutta tuo ero on nyt kadonnut.

Saksalle Espanja sopii vastustajana paremmin kuin Saksa Espanjalle. Saksa on ollut kisoissa parhaimmillaan sellaisia joukkueita vastaan, jotka pyrkivät hyökkäämään muutenkin kuin vastaiskuilla ja joiden puolustus on siten haavoittuvainen. Ghanaa ja Serbiaa vastaan sillä oli vaikeampaa, mutta esim. Englannin ja Argentiinan luokattomat puolustukset se avasi helposti nopeilla hyökkäyksillään. Espanjan puolustuspelaaminen maalivahtia myöten on näitä maita parempaa kokonaisuudessaan, mutta kisoissa on jo nähty sen suuri haavoittuvaisuus nopeissa vastahyökkäyksissä.

Saksan suurin ongelma on kisoissa yllättäen joukkueen tähdeksi nousseen Thomas Müllerin pelikielto. Hänelle ei löydy vastaavaa korvaajaa, joka tekisi töitä alaspäin, olisi yhtä suoraviivainen hyökkäyksissä, ja pystyisi tekemään paikkoja myös muille. Hyviä pelaajia Saksalla toki on käytettävissään, mutta toimivan valinnan tekeminen ei ole itsestään selvää.

Saksa ei kuitenkaan ole pelkästään vastahyökkäysjoukkue. Se on näissäkin kisoissa osoittanut pystyvänsä myös erilaiseen pelityyliin, ja loi jopa alivoimalla hyviä paikkoja vetäytynyttä Serbiaa vastaan. Valmentaja Joachim Löw on sanonut, että Saksan on pakko hyökätä Espanjaa vastaan. Onkin mielenkiintoista nähdä lähteekö Saksa jopa pitämään palloa.

Saksa luo Sami Khediran ja Bastian Schweinsteigerin johdolla painetta Espanjan pallolliselle pelille, ja pyrkii pakottamaan sen pallonmenetyksiin. Saksan puolustuksen ja keskikentän välinen tila on vähäinen, ja se liikkuu hyvin, joten Espanjan pelitila jää vähäiseksi. Saksan puolustus on hyvä pääpelissä ja keskellä etenkin Arne Friedrichin nopeus riittää hyvin. Toisaalta etenkin Englantia vastaan näkyi, että joukkueen puolustus voi joutua pulaan vahvan painostuksen alla.

Espanjalle Saksa on vaikea vastustaja. Espanjan on vaikea löytää Saksan puolustuksesta tilaa. Sen puolustus ei ole kisoissa vakuuttanut, ja etenkin vastahyökkäykset ovat sille myrkkyä. Ja Saksa on niissä kisojen tehokkain. Espanja ei ole ollut vielä parhaimmillaan, ja se on pelannut selvästi heikompaa hyökkäyspeliä kuin kaksi vuotta sitten EM-kisoissa. Ennen kaikkea Fernando Torresin loukkaantumisten jälkeinen huono vire sekä keskikentän Marcos Sennan jääminen kisoista pois rikkonaisen kauden seurauksena ovat heikentäneet joukkuetta. Keskikentällä Sennan EM-kisoissa hallitsemalla paikalla pelaava Sergio Busquets ei ole tarpeeksi hyvä liikkumaan tai taitava ja nopea pallollisena, joten koko hyökkäyspeli kärsii. Espanjan peli on kuitenkin parantunut kisojen edetessä.

Espanjan pelitapa perustuu pallon jatkuvaan hallintaan. Sen joukkue on kisojen taitavin pallon kanssa, ja menettää vain harvoin pallon keskialueella. Hyökkäyksessä se on kuitenkin pelannut liian hitaasti jolloin puolustukset ehtivät peittää tilan. Kun kaukolaukausten uhka on vähäinen, eivät vastustajat joudu nostamaan puolustustaan kovin ylös, jolloin muodostuisi tilaa alemmas. Monet ovatkin sitä mieltä, että huonolla kosketuksella pelaava Torres pitäisi pudottaa vaihtoon, ja pirteästi esiintynyt Fernando Llorente laittaa tilalle.

Espanja suurin heikkous on kuitenkin puolustus. Sille on ominaista se, että oikeastaan kaikki pelaavat ajoittain itsensä ulos tilanteesta huonosti ajoitetuilla katkoyrityksillä. Ja koska joukkueen pääpaino on ylempänä, ei alhaalla ole tarpeeksi tukea, ja vastustajalle jää paljon tilaa. Tämä taas voi olla Saksaa vastaan kohtalokasta.

Erittäin mielenkiintoinen kaksintaistelu nähtäneen David Villan ja Saksan kapteeni Philipp Lahmin välillä. Lahm on erittäin älykäs pelaaja, jonka vahvuuksia ovat mm. pelin lukeminen ja taktinen äly. Hän on Saksalle tärkeä myös hyökkäyksessä. Puolustuksessa hän tekee kuitenkin välillä pahojakin virheitä, eikä ole fyysisesti kovin vahva. Monipuolinen Villa taas on erittäin ovela liikkumaan, ja taitava pallon kanssa. Espanjan maalinteon kannalta Villan pääseminen Lahmin niskan päälle on erittäin tärkeää.

Pelin kulku on tasatilanteessa luultavasti se, että Espanja pitää palloa hyökäten rauhassa, ja Saksa hyökkää nopeasti vastaan. Kummankaan maali ei muuta peliä merkittävästi. Saksa kuitenkin pitänee johtoasemassa palloa enemmän, ja tekee enemmän pitkiä hyökkäyksiä. Espanja vastaavasti on mestari pitämään palloa ollessaan johdossa. Silloin se ei yhtä aktiivisesti pyri pelaamaan itselleen maalipaikkoja, vaan kääntää pelin riskisyöttöä mieluummin taaksepäin. Se on kuitenkin sortunut välillä liialliseen riskinottoon keskialueella palloa pitäessään.

Maaleja pelissä ei väkisin nähdä kovin monta, vaikka on puhuttu hyökkäävistä joukkueista. Espanjan kontrolloiva pelityyli on sellainen, että peli ei aaltoile kovin paljon. Etenkin hyvin puolustavia joukkueita vastaan maalitilanteita tulee aika vähän molemmille.

Post a comment

Haluatko €20 riskittömän vedon? Toimi nyt

Toimi Heti

Haluatko €20 riskittömän vedon? Toimi nyt:
1. Avaa tili
2. Talleta rahaa ja lyö min. €20 vetoa
3. Saat €20 takaisin jos vetosi häviää!

$50, $500 vai $1500 Bonus

Pelaa Nyt

Valitse oma pokeribonus. Aloita jo tänään.
Klikkaa ja lunasta pokeriin $50, $500 tai $1500 bonus.

€50 KASINOBONUS

Toimi Heti

100% talletusbonus uusille Betfairin kasinoasiakkaille. Liity mukaan ja pelaa.

Related sites

BETFAIR® ja BETFAIR LOGO ovat The Sporting Exchange Limitedin rekisteröityjä tavaramerkkejä. Betfairin sivulla (sivuilla) näkyvät tiedot (kerrointiedot mukaan lukien) on suojattu tekijänoikeuksilla © sekä tietokantaoikeuksilla. Niitä ei saa käyttää mihinkään tarkoitukseen ilman lisenssiä.