Jalkapallon MM-karsinnat: Egypti-Algeria yksi vuoden peleistä
Urheilu
/
Editor /
18 marraskuu 2009 /
Kommentoi
Kuusi maata mahtuu vielä ensi kesän kisoihin. Kuusi riemukasta tulosta, kuusi karvasta pettymystä. Pääsy MM-kisoihin on niin suuri asia, että pudotuspeleissä tunteet ovat pinnassa. Afrikan yksiosainen jatkokarsintapeli Egyptin ja Algerian välillä on kuitenkin omaa luokkaansa ja on yksi kuumimmista mahdollisista peleistä. Sudanissa pelattavaa ottelua varten on töissä 15000 paikallista poliisia.
Afrikan karsintalohkojen pelit päättyivät lauantaina alkuillasta kuumaan otteluun Egypti-Algeria. Egyptin kahden maalin voitto tiesi uusintaottelua jatkopaikasta, koska Egypti ja Algeria päätyivät tasoihin pisteiden, maalieron, tehtyjen maalien ja keskinäisten otteluiden osalta. FIFA oli jo etukäteen vedonnut kaikkiin osapuoliin viranomaisia myöten, että peli ja kaikki sen ympärillä sujuisi hyvässä urheiluhengessä. Kuitenkin jo ennen peliä algerialaisten bussia oli kivitetty, vaikkakin egyptiläisten mukaan kyse oli algerialaisten omasta lavastuksesta. Muutama algerialainen pelaaja joutui tiettävästi pelaamaan lievästi loukkaantuneena.
Algerian jalkapalloliiton puheenjohtaja Mohammed Raouraoua syytteli egyptiläistä virkaveljeään Samir Zaheria ongelmista. Vastaavasti Egyptin ulkoministeri Ahmed Abul Gheit on vaatinut Algeriaa selvittämään ilkivallan ja ryöstelyn, jonka kohteeksi egyptiläiset liikkeet joutuivat Algeriassa pelin jälkeen. Itse ottelu pelattiin kelvollisessa urheiluhengessä, mutta jalkapallo-ottelut ovat ennenkin toimineet yhteiskunnallisia, poliittisia ja kansainvälisiä ongelmia peilaavina ja tapahtumia kiihdyttävinä tapahtumina - järkyttävimmillään vuonna 1969, kun El Salvador ja Honduras kävivät MM-karsintapelien jälkeen 100 tunnin sodan, joka myös jalkapallosotana tunnetaan.
Poliittisestikin riidoissa olleiden Egyptin ja Algerian jalkapallohistoriassa on useita kuumia kohtaamisia. Ennen kaikkea vuoden 1989 MM-karsintapeli Kairossa oli yhtä sekasortoa ja tappelua sekä kentällä että sen ulkopuolella. Ottelun jälkeen voittaneen Egyptin joukkueen lääkäri jopa menetti näkönsä toisesta silmästä, ja teosta syytettiin algerialaispelaajaa.
Keskiviikkoillan uusintaottelu pelataan puolueettomalla kentällä Sudanissa. Paikka valittiin arvalla siten, että molemmat maat saivat ehdottaa pelipaikkaa. Egypti ehdotti Sudania, Algeria Tunisiaa. Egypti lähtee otteluun ehdottomana ennakkosuosikkina. Se on viime vuosina ollut selvästi Afrikan tasaisin ja taktisesti paras joukkue, vaikka MM-kisat ovatkin jääneet väliin. Lisäksi lauantaisen pelin tulos oli psykologiselta kannalta Egyptille voitto, kun taas Algeria koki menettäneensä kisapaikan.
Lauantaisessa kohtaamisessa Egypti vaikutti jo yleisöä myöten hyväksyneensä kohtalonsa, mutta teki uusintaotteluun tarvitun maalin lisäajan viidennellä minuutilla vahvan painostuksen jälkeen. Maalin seurauksena paikallinen selostaja kiitteli Allahia pitkään, kuten myös osa pelaajista. Stadion oli ratketa liitoksistaan, vaihtopenkki ja valmennusporras huusivat suoraa huutoa, ja algerialaiset päivittelivät epäuskoisina tilannetta. Reaktiot näyttivät siltä, että algerialaiset olisivat pudonneet suoraan jatkosta. Tämän takia Egyptillä on nyt vahva henkinen yliote. Se oli myös jatkoajan viimeisellä minuutilla lähellä hyötyä algerialaisten shokista, mutta hyvästä tilanteesta ei tullut enää maalia. Pelin jälkeen katsomossa käytiin kiivasta sanasotaa kannattajien välillä.
Katsojille tiedossa on siis suurta draamaa (Suomessa nähtävissä vain internetin striimien kautta alkaen klo 19.30). Vedonlyöjälle taas ottelu tarjoaa mielenkiintoista pohdittavaa tulenaran lähtöasetelman sekä valtavien paineiden takia. Illan peli on tuloksestaan riippumatta yksi mielenkiintoisimmista koko vuonna. Jos peli pysyy tasaisena on tunnelma lopussa suorastaan musertavan tiivis. Lauantain pelissä eteläafrikkalainen tuomaristo pystyi pitämään tunteensa kurissa, ja uskalsi tuomita lisäajallakin kotijoukkuetta vastaan pienistäkin rikkeistä. Uusintaottelun tuomaristolla on elämänsä peli edessä, ja Seychelleiltä sekä Kamerunista tulevalle nelikolle onkin syytä toivottaa onnea matkaan.