Betfair
Betfair Suomi

Seria A: Syyskauden todennäköisiä onnistujia

Jalkapallo RSS / Editor / 11 syyskuu 2009 / Leave a comment

Italian pääsarjaa on pelattu vasta kaksi kierrosta. Heti sarjan alussa on ollut maaottelutauko, ja kesän siirtoajan viimeisten siirtojen jälkeen ei ole pelattu otteluakaan. Jalkapallon ystävä elää mielenkiintoisia hetkiä odottaen sarjan ja oman suosikkijoukkueen muotoutumista. Vedonlyöntiä harrastava taas voi löytää kannattavia yllättävältä tuntuvia kohteita.

Lukuisat kausiennakot on kirjoitettu koko kautta silmälläpitäen, ja joukkueiden kuntohuiput vaihtelevat. Avauskierrokset kertovat jotain vireestä, mutta vasta muutamat tulevat kierrokset kertovat luotettavammin kauden kulusta. On kuitenkin muutamia asioita, jotka auttavat löytämään alkukaudella itsensä ylittäviä joukkueita. Kannattaja voi ottaa ne huomioon realismin takia. Jos aikoo lyödä vetoa, ovat ne vieläkin merkityksellisempiä.

Yksi syksyllä usein hyvin pelaava ryhmä ovat eurocupeihin osallistuvat keskikastin joukkueet. Euroopassa lohkovaiheeseen pääseminen on seuralle äärimmäisen tärkeätä taloudellisesti. Nämä joukkueet ovat usein muita edellä harjoituskauden aikatauluissa, koska kauden tärkeimmät ottelut ovat heti syksyn alussa. Muut valmistautuvat pitkään sarjakauteen, jossa yksittäistä kuntohuippua ei tarvita. Tähän ryhmään kuuluvat Fiorentina, Lazio, Genoa ja Roma. Viimeksi mainittua ei kannata aliarvioida syksyllä kahdesta tappiosta huolimatta. Niukat tappiot vahvoja Genoaa ja Juventusta vastaan johtuivat puolustuksen virheistä. Pallollinen peli on kuitenkin kunnossa, ja uusi valmentaja Claudio Ranieri saanee alakerrankin kuntoon.

Nousijat ovat toinen alkukaudesta oman suoritustasonsa ylärajoilla pelaava ryhmä, etenkin jos joukkueen runko on pidetty koossa kesällä. Edellisen kauden menestys kantaa, ja pelaajat haluavat näyttää kykynsä korkeammalla tasolla. Esimerkiksi viimeisen kymmenen vuoden aikana Chievo, Catania ja Atalanta ovat nousunsa jälkeen olleet syksyllä aivan sarjan kärkipäässä. Näin täydellistä onnistumista yleisempää on, että jopa putoamaan ennustettu nousija pelaa syksyllä keskikastissa. Tämän kauden nousijoista Parma voi hyvinkin pelata syksyn eurocup-paikkojen tuntumassa. Vahvoina putoajaehdokkaina pidetyt Bari ja Livorno ovat myös todennäköisesti alkukaudesta putoamisviivan yläpuolella.

Syksyllä pitää myös huomioida kesällä panostaneet, ja vahvassa myönteisessä hengessä kauteen lähteneet joukkueet, kuten Napoli ja Palermo. Näiden lisäksi joukkueet, joiden peli on voimakkaasti riippuvainen yksittäisestä luovasta huippupelaajasta aloittavat kauden hyvin, jos tämä pelaaja on kunnossa. Näiden pelaajien motivaatio ja into uudesta kaudesta ovat syksyllä huipussaan, mutta sarjan arki ei anna mahdollisuutta koko kauden kestäviin jokaviikkoisiin huippusuorituksiin. Tällainen yhteen pelaajaan kulminoituva joukkue on etenkin Sampdoria, joka on erittäin riippuvainen Antonio Cassanosta. Myös Mauro Záraten tähdittämä Lazio kuuluu tähän kastiin, vaikkei olekaan aivan yhtä voimakkaasti yhden pelaajan varassa.

Yllämainittujen joukkuetyyppien voi siis odottaa pelaavan paremmista sijoituksista syksyllä kuin loppukaudesta, jolloin kauden alussa tehdyt ennustukset rupeavat näkymään sarjataulukossa paremmin.

Suurin osa muista joukkueista kerää pisteitä kauden mittaan tasaisemmin. Osa niistä aloittaa kauden selvästi kokonaisodotuksia heikommin, mutta nousee kauden mittaan sopiville sijoille. Kaikkein selvimmin syksyllä odotuksiin nähden huonosti pelaavalta joukkueelta vaikuttaa Milan, jonka oma peli ei ole vielä valmista. Se menettänee yllättävältä tuntuvia pisteitä syksyllä, eikä sitä kannata pitää varmana voittajana kovinkaan usein. Sen sijaan mestarisuosikit Inter ja Juventus ottavat pisteitä tasaisemmin koko kauden ajan.

€30 ILMAINEN VETOToimi Heti

Haluatko €30 ilmaisen vedon? Toimi nyt:
1. Rekisteröidy ja avaa pelitili (3 mins)
2. Tee talletus ja lyö vetoa min. €30
3. Maksamme €30 pelitilillesi 24 tunnin kuluessa

$600 POKERIBONUSPelaa Nyt

Uskomaton $600 pokeribonus uusille asiakkaille. Avaa pelitili ja aloita kartuttamaan bonusdollareita jopa $600 asti!

€50 KASINOBONUS Toimi Heti

100% talletusbonus uusille Betfairin kasinoasiakkaille. Liity mukaan ja pelaa.

Suosittele & Ansaitse Lue Lisää

Suosittele Betfairia ystävillesi ja ansaitse jokaisesta uudesta vedonlyönti, pokeri, kasino tai Games-asiakkaasta.

Related sites

BETFAIR® ja BETFAIR LOGO ovat The Sporting Exchange Limitedin rekisteröityjä tavaramerkkejä. Betfairin sivulla (sivuilla) näkyvät tiedot (kerrointiedot mukaan lukien) on suojattu tekijänoikeuksilla © sekä tietokantaoikeuksilla. Niitä ei saa käyttää mihinkään tarkoitukseen ilman lisenssiä.